perjantai 19. joulukuuta 2014

19. ★ Piparkakkutalo

Minun vanhemmat tulivat meille juhlistamaan hieman joulua ja tietenkin tapaamaan lapsenlapsiaan. Meidän piti lähteä viettämään joulua lappiin, mutta suunnitelmiin tuli muutos miehen töiden vuoksi. Tästä syystä vanhempani halusivat tulla meidän luo, jotta näkevät meitä edes vähän näin joulunaikaan. Olisin niin mielelläni viettänyt joulua lumen peittämissä maisemissa, nauttinut kunnon talvesta ja nähnyt sukulaisia ja ystäviä, mutta tälläkin kertaa jäämme tänne eteläänOnneksi meillä on jo ihanat jouluperinteet anoppilassa ja tiedän, että meidän joulu tulee olemaan kerrassaan ihana lumen kanssa tai ilman. Ja kyllähän tuonne lappiin ehtii tässä muutenkin mennä.


Mummo ja ukki toivat tuliaisena meille ihanan pienen piparkakkutalon, joka on kyllä niin symppis. Sopii hyvin meidän jouluun. Me ollaan parina vuotena tehty itse piparkakkutalo ja nyt voin huokaista helpotuksesta, etten taas joudu siihen puuhaan... (tunnustan, olen huono)

Ihme, että tämä talo on vieläkin ehjänä meidän keittiönpöydällä, koska se jatkuvan kyttäyksen kohteena. Lapset eivät malttaisi enää odottaa, koska he saavat jakaa talon kolmeen osaan. Pieninkin on pitänyt sormensa kerta huomautuksesta kaukana talosta. Ihmettelen kyllä suuresti miksi... :) ei ole yhtään meidän pojun tapaista jättää herkkuja rauhaan. Tosin poju varmaan ajattelee tämän olevan taas niitä äidin tärkeitä sisustusjuttuja, joihin ei saa koskea :)



Joko te olette aloittaneet armottoman herkuttelun vai oletteko pystyneet pysymään tiukkoina herkkujen suhteen? Mulla on kyllä tuo suklaavaihe jo pahasti lähtenyt käyntiin. Saa nähdä koska tulee ähky ja ällötys.


Leppoisaa viikonloppua!


Laura

11 kommenttia:

  1. Onpa kaunis! Meillä on piparitalon palat tuolla odottamassa, että rohkaistuisimme ja aloittaisimme kasaamisen. En ole tuossa lajissa tosiaankaan mikään konkari, ja meillä on vielä tälläkertaa aika kunnianhimoinen talomalli valittuna. Meinattiin tehdä pienoismalli meidän rakenteilla olevasta uudesta talosta! (tuomittu epäonnistumaan, luulen) :-D

    VastaaPoista
  2. Ihana! mä jo luulin, että oletko jo tällaisen ehtinyt vääntää! Superwoman <3 <3

    VastaaPoista
  3. Herkut on melkein jo vakioevästä :D ...kun se joulu kestää niin hetken aikaa...pakkohan niitä on syödä jo etukäteen, hih! Ihana piparkakkutalo :)

    VastaaPoista
  4. Suloinen pikkumökki! Kyläpä olisi hauska kokeilla piparitalon rakentamista, mutta taitaa jäädä tältä vuodelta. Jos sitten ensi vuonna...
    Täällä on suklaan mässyttäminen lähtenyt ihan lapasesta, äsken vetäisin aamupalasuklaat nassuun...

    VastaaPoista
  5. Voiii, mikä söpöstys tuo talo<3 Ihanaa joulunaikaa koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
  6. Onpas kaunis piparitalo <3 Meillä ei varmaan ehditä tänä jouluna tehdä minkäänmoista taloa, sen verran hurja loppurutistus on ollut ennen lomaa.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Voi että se on söpö!! Just sopivan yksinkertainen ja nätti.

    Mukavaa joulua koko teidän jengille!

    VastaaPoista
  8. Ihana piparitalo <3 täällä oli luukussa sama aihe :)
    Nää on symppikset :)

    VastaaPoista

Kiitos kivoista kommenteista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...